Vaihtoehto Youtubelle
2.5.2007 07:30Divx:n tekijöiltä on tullut stage6-palvelu, jossa videoita pystyy katsomaan Divx-laatuisena. Selain tosin vaatii pluginin toimiakseen tämän palvelun kanssa, mutta esim. Firefox osaa hakea automaattisesti oikean pluginin.
All in
28.4.2007 21:45Tämä päivä meni assyilla ihmetellessä menoa ja ihmisiä, työrintamalla ei mitään vakavaa. Ainoastaan huomisen iso ruljanssi ATK-tavaroiden pakkaamisen suhteen mietityttää jo etukäteen. Eli luvassa varmaan tiukka sunnuntai työn osalta.
Tänään tuli sitten osallistuttua ensimmäistä kertaa oikeaan pokeriturnaukseen. Turnaus ei vielä tähän kellonhetkeen ole ohi, mutta minulta se on jo. Peli alkoi liian lupavaasti ja siihen se sitten loppuikin.
Muuten areenalla on ollut tanssikilpailua, robosotaa ja pelikomboja, ihan mielenkiintoista ohjelmaa.
Kiitän ja kuittaan tältä päivältä.
Assemblyjen vanhoja pelikoneita
28.4.2007 11:08Tässä pieni video Triosoftin standilta, muita assyvideoita löytyy täältä.
Assemblyjen perjantai-ilta
28.4.2007 01:22Assemblyjen perjantai-illan paras hetki oli varmaankin Guitar Heroes II -finaali lavalla, jossa nähtiin jos jonkinmoista esitystä. Yleisö viihtyi ja rokki soi, mitä muuta sitä voi enää toivoa. Piti käydä kokeilemassa myös CD-levyn ja levykkeen heittoa, joskin huonolla tuloksella ja näin jälkikäteen kipeällä olkapäällä.
Meininki on paljon rauhallisempaa kuin Hartwall Areenalla, mm. melutaso on huomattavasti pienempi. En tiedä johtuuko tämä siitä, että kyseessä on pelitapahtuma ja pelaajat käyttävät kuulokkeita. Vai valvotaanko äänitasoa tarkemmin. Oli miten oli, pääasia että kävijät viihtyvät.
Triosoftille iso kädenpuristus täältä, on kiva nähdä kuin vanhoja pelikoneita on raahdattu pelattavaksi asti. Standilta löytyy mm. Amigoita ja kuusnelosia. Mikä parasta ne on varustettu klassikkopeleillä, kuten IK+:lla.
Tässä pari kuvaa ja videonpätkä (Guitar Heroen -finaalista).
Assemblyjen perjantaipäivän alku
27.4.2007 13:36Assemblyjen perjantaipäivä alkoi omalla kohdalla yhdeksän jälkeen, hoidettavana oli pari pikku juttua kunnes ovet avautuivat kello 12 ja partyvieraat alkoivat valua sisään. Isompaa ruuhkaa ei ole ollut ovilla, meno on paljon rauhallisempaa kuin Hartwall Areenalla.
Konepaikkoja tänä vuonna Pirkkahallilla ei ole kuin tuhat, kun taas kesän Assemblyille paikkoja on 3500.
Assembly winttereiden alkumainingit
26.4.2007 23:19Nyt on sitten paiskittu 11h tuntia töitä sen eteen, että pelaajat pääsevät tämän vuoden 2007 Assembly Winttereihin. Minun osuuteni on vielä pieni, sillä esim. builderit ovat olleet hommissa jo eilisestä asti. Osa assyporukasta tekee hommia melkein vuoden ympäri, aina välillä kun harrastus sitä vaatii. Harraste siis tämäkin.
Homma jatkuu tietysti System Crewssäkin huomenna ja siitä eteenpäin se on päivystystä. Isoin homma melkein tässä hommassa on kaiken kasaaminen sunnuntaina. Jokainen näyttö, kone ja muu tietokonelaitteisto pitää saada takaisin omiin laatikoihin mahdollisimman hyvin.
Onneksi porukkahenki on erinomainen Assemblyilla ja hommia tehdään ilolla. Varsinaisia ongelmia ei onneksi ole sattunut tässä mikrotukihommassa, ei ainakaan mitään erikoista.
Tässä muutamia kuvia torstailta:
Luo web 2.0 -käsitteitä
18.4.2007 16:00Mm. Oikeista mielipiteistään ja Elämänpelistä tunnettu Niilo Paasivirta on nyt luonut Web 2.0 -käsitteitä luovan generaattorin ruoka- ja pizzalistageneraattoreiden rinnalle.
Popkulttuurin ihmeitä
16.4.2007 23:00Sydlexia.com sivustoon on kerätty Popkulttuurin ihmeitä, jotka varsinkin iskevät minun ikäiseen kaveriin. Ihmettelyn aiheina ovat mm. 100 parasta SNES-peliä ja Mortal Kombattien Fatality-liikkeiden selitykset kuvineen päivineen. Sivuilta löytyy myös muitakin kuin peliaiheisia juttuja, mm. Arnold Schwarzeneggerin kymmenen omituisinta elokuvahetkeä.
Windows Vista ja Suse tehosekoittimessa
14.4.2007 14:00Viikonloppuisin on kiva rentoutua arjesta ja pitää hieman hauskaa, silti jos olet koneen äärellä voit yhtä hyvin katsoa maan mainioita ”Will It Blend” –pätkiä Youtubesta. Näissä pätkissä pistetään tehosekoittimeen kaikkea aina Windows Vistasta marmorikuuliin.
Kannattaa katsoa myös Novellin markkinointivideoita, sieltä löytyy hyvällä huumorilla tehtyjä pätkiä. Videoissa parodioidaan mm. sarjaa 24.
Ja mites sitten IT-ympäristö sulautuu yhteen:
Joost-kutsuja
12.4.2007 17:05Olen ollut Joostin betatestauksessa jo pari kuukautta ja nyt uuden version myötä rapsahti tililleni myös viisi kutsumahdollisuutta. Eli jos olet kiinnostunut Skypen tekijöiden P2P-telkkarin testausmahdollisuudesta, niin pistä siinä tapauksessa sähköpostia (etunimi.sukunimi@bittivuoto.net) allekirjoittaneelle.
Joostin kuvanlaatu on yllättävän hyvä ja itse ohjelma on mielenkiintoinen kokemus. Joskin softa vaatii mieluiten HTPC:n ja riittävän ison television, jotta se pääsisi täysiin oikeuksiinsa.
Joostin mainos:
Moottorina: WordPress | Hostaus: TVP Networks Oy
