Assembly yhteenveto
9.8.2007 12:09Nyt kun Assembly-krapulasta (eli väsymyksestä) on selvitty on taas helpompi kirjoittaa yhteenvetoa partyista. Partyt sujuivat ainakin omalta osaltani hyvin, hommia oli riittävästi System Crewssä ja kaikilla organisaattoreilla oli posiitivinen henki päällä. Tuntuikin siltä, että töitä on paljon mukavempi tehdä organisaatiossa mitä kauemmin Assyja on järjestänyt. Tosin vielä ollaan aika tuore kasvo Assemblyilla.
Kiva oli myös tavata Internet-tuttuja, tuttuja aikaisemmilta assyilta ja kavereita. Joukkoon oli myös eksynyt vanhoja tuttuja armeijasta, mikä oli ihan positiivinen yllätys.
Erityisesti mieleen assyilta jäi Abyssin järjestämät siivouskekkerit, joiden aikana Abyss lauloi ja muut siivosivat ankkalaulun tahtiin. Lisää tälläisiä “älyvapaita” tempauksia assyille, näitä kaivataan. Ei siellä tosissaan tartte aina olla
Seuraava kohde voisi olla Sitten Winter Assemblyt, mutta Alt-partytkin kiinnostaisivat, täyty katsoa jos saisi tuonne lipun hommattua ja vapaata aikaa.
Summer Assembly 2007 - Perjantai
3.8.2007 21:30Näin se perjantai on pitkällä ja pidot paranee, tuntuu olevan ilmassa paljon parempi partyfiilis kuin vaikka viime vuonna oli. Ainakin nyt on kivasti nettituttuja, tuttuja pyöriny areenalla ja aika menny mukavasti. Puoliltapäivin olin Asuksen PC-klinikassa homissa, johon koneita tulikin mukavasti säädettäväksi. Isot pointsit kävijälle, joka halusi tarjota kahvin korvauksesi tehdystä hommasta, lämmitti mieltä.
Ilta meni mätkiessä Texas Hold’emiä, mukava peli vaikka ei ihan finaalipöytään tällä kertaa päästykkään.
PS. Jos assyilla on MTG:n pelaajia niin pistäkää privaviestiä ircnettiin nimimerkille wardog, vois pari peliä pelata.
Assembly Summer 2007 kuvia
2.8.2007 18:38Kun itse julkaisualustan kuvapuoli ei oikein toimi Windows Vistassa, niin uppasin kuvat kotisivuilleni. Päivittelen kuvia sitä myöten kun niitä otan.
Rannekkeet menivät, kiitos mielenkiinnosta.
Summer Assembly 2007 - Keskiviikko
2.8.2007 01:36Summer Assembly 2007 alkoi omalla osallani System Crewssä, jossa hommia riitti pitkälle iltaan asti. Huomenna jatkuu hommat ja ovet pääsevät avautumaan kello 12.00. Tervetuloa
Tässä muutama shotti päivältä:
Assyille mars
31.7.2007 22:15Nyt on sitten kaikki tarvittava pakattu Assemblyja varten, jopa Biltemasta tuli ostettua 19 euron potkulauta. Noh, ainakin siinä on kaksi rengasta. Katsotaan kuinka mopedi kestää assyja ja pistelen tänne kuvia ja pieniä mielenkiintoisia juttuja itse paikan päältä, kun niihin törmään.
Huomenna liittyn System Crew -porukkaan mukaan, tiedossa paljon hommia ja mukavia kavereita. ![]()
Assemblyihin vielä lippuja jäljellä
18.7.2007 11:28Assemblyille on vielä yli 100 tietokonepaikkaa vapaana, joten jos sinulla ei ole mitään tekemistä 2. - 5. elokuuta tule Assyille
Itse pyörin siellä samoissa hommissa kuin tuli Winter Assemblyissakin. Pientä raportointia on luvassa myös Bittivuotoon.
ASSEMBLY Summer 2007:n lipunmyynti alkaa tänään
27.5.2007 14:01ASSEMBLY Summer 2007:n lipunmyynti alkaa tänään kello 19:00 osoitteessa https://tickets.assembly.org.
Winter Assemblyjen yhteenveto
30.4.2007 17:27Winter Assemblyt järjestettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Tampereella, ja täytyy sanoa että jään innolla odottamaan uutta talvitapahtumaa. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään varmaankin jo tammikuun - helmikuun tienoilla, joten silloin on kyseessä oikeasti talvitapahtumasta.
Sunnuntaina koneiden kasaamisessa ja järjestelyssä ei mennyt kuin noin kahdeksan tuntia, mikä oli loistava päätös tapahtumalle näin järjestäjän puolelta, silti osa henkilöistä teki vielä viimeisiä purkkuhommia maanantaina.
Sunnuntain tapahtumista jäi erityisesti mieleen Assemblyjen rahallisesti isoimman kilpailun Battlefield 2142 -Whoop Ass Challengen voitto, jossa puolalainen klaani voitti kotiin 10 000 euroa. Peli.tv:lle muuten suuri kiitos hienosta selostuksesta!
Battlefield 2142 - Whoop Ass Challeng:
Muita videoita tapahtumasta.
Muut tähän tapahtumaan liittyvät artikkelit:
All in
Assemblyjen vanhoja pelikoneita
Assemblyjen perjantai-ilta
Assemblyjen perjantaipäivän alku
Assembly winttereiden alkumainingit
Winter Assembly 2007
Ps. Hyvää vappua lukijoille kaikilta Bittivuoto.netin blogittajilta!
All in
28.4.2007 21:45Tämä päivä meni assyilla ihmetellessä menoa ja ihmisiä, työrintamalla ei mitään vakavaa. Ainoastaan huomisen iso ruljanssi ATK-tavaroiden pakkaamisen suhteen mietityttää jo etukäteen. Eli luvassa varmaan tiukka sunnuntai työn osalta.
Tänään tuli sitten osallistuttua ensimmäistä kertaa oikeaan pokeriturnaukseen. Turnaus ei vielä tähän kellonhetkeen ole ohi, mutta minulta se on jo. Peli alkoi liian lupavaasti ja siihen se sitten loppuikin.
Muuten areenalla on ollut tanssikilpailua, robosotaa ja pelikomboja, ihan mielenkiintoista ohjelmaa.
Kiitän ja kuittaan tältä päivältä.
Assemblyjen vanhoja pelikoneita
28.4.2007 11:08Tässä pieni video Triosoftin standilta, muita assyvideoita löytyy täältä.
Moottorina: WordPress | Hostaus: TVP Networks Oy




