Windows Vista työkäytössä osa 2
17.8.2007 16:30Kirjoitin aikaisemmin Windows Vistan ongelmista työympäristössä, sain kuin sainkin melkein kaikki ongelmat ratkottua. Uusi käyttöjärjestelmä tuntuu silti syövän työviikosta noin 5 h säätöihin. kun lasketaan mukaan kolmannen osapuolen ohjelmistot, jotka eivät aina toimi ilman ongelmia uudessa Windowsissa.
Viimeisempänä temppuna Vistan verkkoyhteydet lopettivat kokonaan toimintansa, kun kone kaatui sinisen ruudun sammuttamana. Käynnistyksen jälkeen mikään verkkoyhteys ei toiminut.
Kokeilin asiaa korjata netissä olleilla ratkaisuilla ja ajamalla erinäisiä ratkaisutoimenpiteitä, mutta en saanut verkkoa nostettua ylös.
Eli mitä tästä kokeilusta jäi käteen, no ainakin se, että odotan nyt Microsofilta Vistaan ensimmäistä Service Packia, joka korjaa varmaan aika paljon ilmitulleitta ongelmia. Myös yrityskäyttäjän perspektiivistä jään vuodeksi odottelemaan rauhassa sitä, että kolmannen osapuolen ohjelmistojen tekijät kerkiävät tekemään ohjelmistonsa rauhassa Vista-yhteensopiviksi.
Mitään muutospaineita yrityspuolella ei ole onneksi siirtymisessä XP:stä Vistaan, sillä Windows XP nauttii vielä suuresta ohjelmisto- ja laitteistotuesta.
Nyt on ollut pari viikkoa Windows XP työkoneessa, ja minun ei oikeasti ole tarvinnut hakata päätä seinään, vaan kaikki asiat yksinkertaisesti toimivat. Vaikka kone onkin Windows Vista Capable
Kiitos ja hyvää viikonloppua kaikille!
8 kommenttia »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite
Kommentoi
Moottorina: WordPress | Hostaus: TVP Networks Oy

Kiitos samoin.
Toivon mukaan tulevaisuudessa ei tulla näkemään tilannetta, jossa Vistan käyttö olisi erityisen vaadittua.
porjo — 17.8.2007 #
Liisasin “rohkeasti” läppärin Vistalla. Alussa kadutti, oli erinäisiä onkelmia Adobe Bridgen ym. muiden Adoben ohjemien kassan ja kalenterisofta kaatui joka buutin yhteydessä. Päivityspaketti korjasi nämä ongelmat. Nyt parin kuukauden käytön jälkeen voin sanoa kaiken sujuvan ongelmitta, enkä vaihtaisi takaisin xp:hen. Riisuin käyttöliittymästä turhat silmäkarkit saadakseni kaikki tehot hyötykäyttöön. Ai niin ja tietoturvasta poistin Symantecin tehoimurin.
Janne Mononen — 18.8.2007 #
Itse vaihdoin keväällä läppärin uudempaan. Uuden koneen mukana tuli jo Vista Business. Kaikki on tähän asti sujunut varsin mallikkaasti. Ainut mikä nyt oli niin ulkoisen äänikortin etsiminen vistalle tuotti tuskaa, mutta m-audio transit tukee vistaa joten hommasin sitten sen. Transitin ajureiden kanssa joutu tappelemaan hetken. Nyt parin viikon käytön jälkeen on alkanut ärsyttävästi äänenvoimakkuuden on screen display hyppiä vähän väliä ilman aihetta. Ongelmaan tuntui auttavan kun tappoi prosesseista tposd.. prosessin.
Vistahan on pakollinen hankinta niille, jotka aikovat koneellaan pelata jatkossa. Dx10 on jo vista only. Mutta tietysti jos ei pelaa ja laitetuki riittää niin en nää suurta syytä vaihtaa. Tosin enää xp:n lisenssistä ei kannattane maksaa.
Mika — 20.8.2007 #
Yrityspuolella Vistan avaimella saa asennettua kyllä XP:n vistakoneisiin. En tiedä kuinka pitkään tämä on voimassa, mutta ainakin nyt toistaiseksi.
Joten totta puhut, että XP:n lisenssistä ei kannata erikseen maksaa.
Petri Muhonen — 20.8.2007 #
Eikös tuo ollut niin, että vista lisensin sai muutettua xp:ksi, muttei enää takaisin vistaksi?
Mika — 21.8.2007 #
Hmm, tuota en tiedäkkään. Tietäisikö joku?
Petri Muhonen — 21.8.2007 #
Itse olin lueskellut samanlaisia ristiriitaisia kommentteja Vistasta, enemmän taisi olla negatiivista kommenttia.
Kun en saanut täyttä selvyyttä asiaan, että juu vai ei, niin ostinpa MacBookin. En ole kertaakaan katunut ostostani. Suosittelen, jos vain ei pelaa.
epi — 23.8.2007 #
Vista on kumma juttu: toisilla toimii hyvin, toisilla on kaikki mahdolliset ongelmat. Itselläni on toiminut hyvin, mutta moni muu tuttava on valittanut ongelmia. Mm. asennuksen jälkeen on “kadonnut” dvd-asema kokonaan…
Teemu — 19.10.2007 #