Rautataivaan alkutahdit
3.5.2007 18:22Star Wreckin tekijöiden tuleva Rautataivas -elokuvan juonta on paljastettu heidän blogissaan. Sivuilta löytyy myös kuvia itse kuvauksista. Ensimmäistä teaseria elokuvasta on luvattu tulevan toukokuussa.
Rautataivaan juoni:
Toisen maailmansodan loppupuolella, vuonna 1945, SS-upseeri Hans Kammlerin johdolla saatiin valmiiksi merkittävä läpilyönti antigravitaatiotutkimuksessa. Antarktikselle rakennetusta salaisesta tukikohdasta lähetettiin loppuvuodesta -45 ensimmäiset natsien avaruusalukset kohti Kuuta, jonka nk. pimeälle puolelle perustettiin sotilastukikohta Schwarzsonne (Musta aurinko). Tukikohdan tarkoituksena oli valmistaa tuhoisa hyökkäyslaivasto ja palata valloittamaan Maa, kun aika on kypsä.
Eletään vuotta 2018. Natsit ovat palaamassa takaisin pahaa-aavistamattomaan Maahan – mutta täälläkään asiat eivät ole ihan kunnossa. Turhautuneet ihmiset odottavat mitä tahansa kiinnostavaa, shokeeraavaa, outoa tai yllättävää, kuin salamaa kirkkaalta taivaalta. Ja sitä heille myös on luvassa, enemmän kuin he olisivat koskaan osanneet toivoakaan! Ja he tulevat rakastamaan sitä!
Ei kommentteja »
Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. Paluuviiteosoite
Kommentoi
Moottorina: WordPress | Hostaus: TVP Networks Oy
